Mutsi, mami, äiskä, äitee, Äiti

 

Tänään vietetään äitienpäivää. Tätä kirjoitusta, kun kirjoitan, on aikainen äitienpäivän aamu. Muistoissani sukellan niihin äitienpäiviin, jolloin oma lapseni oli pieni. Erityisesti muistan sen äitienpäivän aamun, kun poikani herätti minut aamulla hyvin aikaisin. Hän oli ensimmäistä kertaa keittänyt itse aamukahvin ja tehnyt minulle voileivän. Heräsin siihen, kun hän tuli tarjotinta kantaen, kahvikuppi tassiaan vasten kilisten sängyn viereen ja toivotti hyvää äitienpäivää. Se kahvi oli vahvaa, todella vahvaa mutta join sen mukisematta koska poikani oli kovin ylpeä itsestään, kun oli sen saanut itse keitettyä.

Olen muistoissani mennyt myös omien mummieni luomiin muistoihin. Muistan parhaiten toisesta mummistani vahvat kädet, jotka vaivasivat leipää tai ne jauhoiset sormet, jotka rypyttivät karjalanpiirakoita. Lilat hiukset ja hersyvän naurun. Toisesta mummistani muistan paperipäällysteiset karkit, rauhallisuuden ja tuvan, jossa kokoonnuttiin kahvipöydän ääreen. Molemmat mummini ovat jo kuolleet. He saivat molemmat elää pitkän elämän.

Omassa työssäni tapaan myös paljon äitejä, mummeja ja mammoja joko potilaina tai oman (aikuisen)lapsensa läheisenä. Muistan kerran, kun hoidin osastolla aikuista potilasta, jonka lähiomaisena olivat hänen iäkkäät vanhemmat. Suunnittelimme potilaan kotiutumista ja soitin kotiutumiseen liittyvistä asioista hänen äidilleen.

Kävimme läpi mistä he saisivat tarvittaessa apua ja, että osastollamme olisi potilaalle lupapaikka, sitten kun kotona oleminen ei enää onnistuisi. Keskustelumme kääntyi siihen, että potilaan äiti alkoi kertoa aikuisenlapsensa sairastumisesta ja minkälaisia vaiheita se oli pitänyt sisällään ja miten paljon häntä pelotti tulevaisuus. Kuunnellessani äitiä ymmärsin, että kuuntelen ennen kaikkea äitiä, joka valmistautuu siihen, että hänen lapsensa kuolee. Mykistyin.

Ymmärsin, että oli lapsi minkäikäinen tahansa, on äidin suru aina yhtä suurta. Sanoin tälle äidille ”olen itsekin äiti ja en voi kuin kuvitella miltä sinusta mahtaa nyt tuntuakaan”. Äiti oli hetken hiljaa ja sanoi sitten, ”vihdoinkin joku ymmärtää” ja alkoi itkeä. Itseänikin itketti ihan kamalasti. Tämä puhelu on ollut ehdottomasti työurani vaikeimpia viedä loppuun. Jotenkin äidin suru lapsen lähestyvästä kuolemasta tuli kovin lähelle. Enkä tarkoita sitä, että voisin ymmärtää täysin miltä tästä äidistä tuntui. En voi, en ole ollut hänen tilanteessaan ja vaikka olisin, ovat nämä surukokemukset yksilöllisiä.

Äitienpäivään voi liittyä monenlaisia tunteita. Itselläni ehkä päällimmäisenä tunteena kiitollisuus. Olen saanut olla äiti omalle rakkaalle pojalleni ja kahdelle avioliiton myötä tulleelle pojalle. Ehkä kiitollisuus äitiyttä kohtaan korostuu myös sen vuoksi, että enempää lapsia emme saaneet vaikka niitä kovin toivottiinkin. Syli on ollut täynnä mutta toisaalta myös kovin tyhjä.

Tänään aamulla kahvin sai itse keittää, ovathan lapset jo lentäneet pesästä. Sängyssä se kahvi tuli tänäänkin juotua. Seurana olivat karvaiset lapset ja puoliso kulki verkkareissaan keittiössä, tänään on hyvä näin 😊

Oikein ihanaa äitienpäivää kaikenlaisille äideille, erityisesti omalle rakkaalle äidille.

 

Miksi meidän on niin vaikeaa käyttää sanaa kuolema?

 

Olen lähiaikoina useamman kerran törmännyt käsitteisiin poistunut muualle tai lähtenyt, joilla on kuvattu ihmisen kuolemaa. Näitä kiertoilmauksiahan on useita, kuten: pois nukkunut, vaihtanut hiippakuntaa, nukkunut ikiuneen jne. Miksi meidän on niin vaikeaa käyttää sanaa kuolema?

Työmatkalla ajaessani kuuntelen usein radiota. Radiossa juontaja keskusteli haastateltavan kanssa erään julkkiksen kuolemasta mutta he eivät kertaakaan keskustelussaan käyttäneet sanaa kuollut. He käyttivät sanaa lähtenyt tai poistunut. Lähtenyt minne? Poistunut minne? Keskustelua kuunnellessani minulle välittyi se, miten epämukavaa heidän oli puhua kuolemasta. Keskustelu oli vaivautunutta ja itse en muista kyseisestä haastattelusta muuta kuin tämän kuolema-sanan välttämistoimenpiteet. Olikohan haastattelijan mielestä tämä haastattelu onnistunut? Olisiko keskustelu voinut olla luontevampaa, jos olisi käytetty sanaa kuollut tai kuolema. Oliko kuolemasta vaikea keskustella koska haastattelija itse pelkää kovin kuolemaa?

En yhtään ihmettele, että kuolema koetaan yhteiskunnassa kovin kaukaiseksi asiaksi. Kun ei meidän media-alan ammattilaisetkaan uskalla käyttää sanaa kuolema. Jos kuolema sanaa käytettäisiin enemmän, eikä näitä lukuisia kiertoilmauksia, niin muuttuisiko kuolema sana arkisemmaksi? Voisiko kuolemasta tulla tätä myötä vähemmän pelottavaa?

Itse pyrin käyttämään sanaa kuollut mutta huomaan välillä puhuvani myös menehtymisestä. Välillä kuolema-sanan käyttö on myös minulle vaikeaa. Yleensä se tulee niissä tilanteissa, kun keskustelen vielä hyvävointisen mutta parantumattomasti sairaan ihmisen kanssa hänen peloistaan tai toiveistaan. ”Onko joku asia mikä sinua pelottaa, esimerkiksi kuolemaan liittyen”. Vaikka tämä on vaikea lause välillä päästää suusta, on se työurani aikana poikinut ehkä hedelmällisimpiä ja herkimpiä keskusteluja ihmisten kanssa. Osa potilaista kauhistuu, menee lukkoon eivätkä halua aiheesta keskustella. Yleensä he ottavat kyllä tämän kuolema aiheen uudelleen esille ja sen jälkeen voikin olla näitä hedelmällisiä keskusteluja. Osa potilaista kiittää. Kuolema on voinut olla asia, josta ei ole uskallettu keskustella vielä kenenkään kanssa, vaikka siihen olisi ollut tarve.

Ohjeistamme vastaanotoilla usein miten tärkeää olisi puhua lasten kanssa avoimesti kuolemasta. Jos lapselle puhutaan, että mummi on pois nukkunut, voi lapsen olla sitä vaikea ymmärtää. Tästä voi olla seurauksena, että lapsi ei uskalla nukahtaa koska pelkää pois nukkumista eli ettei hän näe enää isää tai äitiä. Linkitän tähän oheen ohjeita, miten lapselle voi puhua läheisen lähestyvästä kuolemasta:

https://www.mll.fi/vanhemmille/tukea-perheen-huoliin-ja-kriiseihin/lapsi-ja-laheisen-kuolema/

Ja Duodecimin julkaisu: https://www.duodecimlehti.fi/duo16514

Kuolema, kuollut, tulee kuolemaan. Mitä tuntemuksia sana sinussa herättää? Mitä sanoja sinä käytät, kun puhut kuolemasta?

Valon määrää lisääntyy ja luonto on puhjennut kukkaan. Vielä saadaan ilmeisesti vähän odotella lämpimämpiä kelejä, mutta mikäs niitä on odotellessa, kun kesä on vasta aluillaan. Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinulle 😊