Olen meidän organisaatiossa siitä onnekkaassa asemassa, että pääsen järjestämään meidän alueen koulutuksia ja koska olen koulutuksissa järjestäjänä, saan nauttia ihan huippuhyvistä, moniammatillisista esityksistä. Sain lähiaikoina kuunnella esitykset päihdepotilaan palliatiivisen hoidon haasteista ja erityisesti hoitajan puheenvuoro herätti paljon ajatuksia.
Esityksessä
avattiin esimerkiksi sitä asiaa, miten paljon haasteita liittyy erityisesti päihdepotilaan
hoitosuhteessa luottamuksen rakentumiseen. Heillä on hyvin rankkoja tapahtumia
elämässään ja päihteiden käyttö tuo niitä lisää. Hoitosuhteet voivat olla hyvinkin
vaativia ja me ammattilaiset ei aina oikein osata tämän alan kohtaamista, kun heitä
kohtaamme eri yksiköissä.
Myös me
tapaamme palliatiivisen hoidon yksikössä päihdeongelmaisia potilaita. Hoitosuhteen
rakentuminen on vaativaa, erityisesti jos taustalla on aineiden käyttöä. Miten
tasapainoillaan hyvän oirehoidon hallinnan ja esimerkiksi opiaattipohjaisten
lääkkeiden päihtymishakuisuuden kanssa? Tai varmistutaan siitä, etteivät
potilaallemme määrätyt lääkkeet päädy vääriin käsiin?
Onneksi
tässäkään asiassa ei meidän tarvitse pärjätä yksin, vaan voimme tehdä
moniammatillista yhteistyötä psykiatrian päihdepotilaisiin erikoistuneen
yksikön kanssa.
Olen omalla
työurallani tavannut päihdepotilaita erilaisissa yksiköissä. Nuorena hoitajana
toimiessa tulivat alkoholistipotilaat vielä katkojaksoa aloittamaan
terveyskeskussairaaloiden osastoille. Siellä yövuoroja tehdessä sai kuulla
monenmoista tarinaa alkoholinkäytön takaa. Osan muistaa vieläkin ja ne tuovat
edelleen surun mieleen.
Sisätautiosastolla
hoidettiin taas huumeidenkäyttäjien infektioita ja muita terveyteen liittyviä ongelmia,
joita aineidenkäyttö oli saanut aikaiseksi. Erityisen haastavaa heidän
hoitamisessaan oli se, että osa potilaista oli oman ikäisiä tai nuorempia. Sisätautiosastolla
työ oli niin akuuttihoitoista, että paljoa ei päihdepotilaiden kanssa ennättänyt
keskustella taustoista mutta muutama tarina niiltäkin ajoilta on mieleen
jäänyt. Lyhyillä hoitojaksoilla ei paljon ehtinyt luottamusta rakentamaan, vaan
he olivat sen hetken osastolla kuin oli pakollista ja usein hoitojaksot
jäivätkin kesken.
Oma
suhtautuminen hoitajana päihdepotilaisiin on ollut ristiriitainen, johtuen oman
edesmenneen isäni alkoholismista. Alkoholistien tyttäret läheisinä tai haasteet
perheen sisällä ovat tulleet monesti liiankin lähelle ja on ollut pakko ottaa
etäisyyttä, jotta on pystynyt säilyttämään ammatillisuutensa.
Toisaalta
muistan tunteneeni syvää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta suunnilleen saman
ikäisen tyttären kanssa, jonka isä, jolla oli alkoholiongelma, oli meillä osastolla hoidossa.
Välit isään olivat olleet katkolla jo useamman vuoden ja nyt kuoleman
lähestyessä, niille haettiin jonkinlaista tasapainoa. Kävimme läpi käytännön
asioita hautaisten jälkeen ja pystyin toimimaan hänelle ja hänen sisaruksilleen
vertaistukena.
Otsikossa
olevan lauseen kuulin päihdepotilaalta, jonka kanssa olimme saaneet
luottamuksen rakennettua. Hän soitti ja kysyi omaan terveyteensä liittyvää
asiaa ja niin kuin usein aiemminkin, jäimme keskustelemaan kaikesta muustakin.
Politiikasta, nykymaailman menosta ja hyvinvointialueen palveluista. Annoin
ohjeet ja toivottelimme hyvät päivän jatkot.
Hetken
päästä puhelin soi uudelleen ja hän kysyi, olenko se sama hoitaja, jonka kanssa
äskenkin puhuin. Kerroin olevani ja hän puuskahti minulle, että kyllä sä olet
mulle ihan v*tun rakas sairaanhoitaja.
Ehkä hänen
kanssaan olin saanut luottamuksen rakennettua. Kaikkien kanssa siinä en onnistu
mutta tämä puuskahdus sukelsi suoraan sydämeeni.
Luottamus ja
kohtaaminen, miten merkityksellisiä asioita ne ovatkaan, on kyse sitten
henkilökohtaisesta elämästä tai toimijana yhtenä pienenä palasena hyvinvointialueen
rattaanpyörässä. Meidän työmme perusasioita ja silti ehkä niitä haastavimpia
koska vaikutukset voivat olla todella isot, jos tässä epäonnistuu ja väkisinhän
näin välillä käykin.
Kuten
kirjoitin aluksi, koen olevani todella etuoikeutettu, että saan kuulla näitä
eri ammattilaisten pitämiä esityksiä. Ne herättävät aina ajatuksia ja pysäyttävät
miettimään erilaisia potilaskohtaamisia ja ehkä käynnistävät tai pitävät yllä samalla
sitä ammatillista kasvua, jota tämä palliatiivinen hoito ja saattohoitotyö vaativat.
Marraskuu
alkaa olemaan loppupuolella. Tässä syksyssä on isoja muutoksia ja kuten arvata
saattaa, ne myös kuormittavat eri tavalla. Erityisen suureen keskiöön on
noussut palautumisen merkitys ja siihen olen erityisesti yrittänyt nyt syksyn
aikana panostaa. Täytyy kuitenkin luottaa siihen, että kaikista muutoksista
selvitään ja tämä kliseinenkin vanha lause ”kaikki järjestyy”, tuo ainakin
minulle lohtua ja uskoa hyvään huomiseen.






