Palliatiivisen hoidon menetetyt mahdollisuudetko?

 

Olen aiemminkin kirjoittanut palliatiivisen hoidon menetetyistä mahdollisuuksista mutta nyt lähestyn aihetta eri näkökulmasta. Välillä tässä työssä käy niin, että joudummekin selventämään potilasta hoitavaan yksikköön, että potilaalla on mahdollisuus päästä esimerkiksi syöpälääkärin hoidon arvioon tai on vielä mahdollisuus päästä syöpähoitoihin. Se ei tarkoita sitä, että esimerkiksi iän tai taloudellisten tai muiden seikkojen vuoksi hoitava taho ajattelee, että mitään ei ole tehtävissä. Hoitava taho voi ajatella, että potilaan tilanne on niin vakava, että ollaankin suoraan saattohoidossa.

Jotkut syöpäsairaudet antavat oireita vasta siinä vaiheessa, kun sairaus on ehtinyt levitä tai esimerkiksi aivokasvain on kasvanut niin suureksi, ettei leikkaushoitoa ole mahdollista antaa. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita saattohoitovaihetta. Esimerkiksi aivokasvaimeen voi olla mahdollisuus antaa sädehoitoa, joka ei paranna sairautta mutta voi jarruttaa sen etenemistä ja lievittää oireita.

Miksi sitten välillä törmää tähän ajatukseen, että suoraviivaisesti ollaan menossa kohti saattohoitoa?

En ole asiaa mitenkään tutkinut tai en ole tämän asian asiantuntija mutta ajattelisin, että kyse on siitä, ettei näitä käsitteitä tunneta kunnolla. Kyllä, myös meillä ammattilaisilla on vaikeuksia tunnistaa palliatiivisen hoidon ja saattohoidon eroja, puhumattakaan varhaisesta palliatiivisesta hoidosta.

Linkitän tähän taas Terveyskylän palliatiivisen talon sivuston, jossa voi hyvin perehtyä esimerkiksi siihen, mitä palliatiivinen hoito on: https://www.terveyskyla.fi/palliatiivinentalo/palliatiivinen-hoito/mita-palliatiivinen-hoito-on

Miten tätä tietoisuutta sitten saadaan vietyä eteenpäin? Kouluttamalla, järjestämällä erikoistumisopintoja, olemalla mukana muiden klinikoiden palliatiivisten potilaiden hoidossa eli moniammatillisesti, osastotunneilla, keskustelemalla ja tuomalla tätä tärkeää asiaa ihmisten tietoisuuteen. Työ on hidasta ja välillä siinä turhautuu 😊 Olisi kuitenkin välillä tärkeää pysähtyä miettimään, mitä kaikkea ollaan jo saatu aikaiseksi. Meidän yksikössämme ilahdumme aina kun saamme lähetteen uudesta yksiköstä. Samalla kysymme myös halukkuutta osastotuntiin, jos sellainen on mahdollista järjestää.

Näissäkin tapauksissa on toki huomioitava kolikon toinen puoli eli se, ettemme sorru ylihoitamiseen. Ylihoitaminen voi pahimmillaan heikentää huomattavasti potilaan ja perheen elämänlaatua, lisätä kärsimystä ja se mikä omasta mielestäni on pahinta, ettei potilas ja perhe saa mahdollisuutta valmistautua lähestyvään kuolemaan tai jättää jäähyväisiä.

Aina emme onnistu, vaan potilaan kuolema tulee yllätyksenä ja taaksepäin katsoessa vasta näemme, mikä olisi ollut potilaan kohdalla järkevää ja inhimillistä. Koska hoidamme ihmistä, yksilöitä, on tämä työ niin kovin haastavaa ja sensitiivistä. 

Onneksi nykypäivänä eri yksiköt paljon konsultoivat meitä. Voidaan moniammatillisesti pohtia potilaan kokonaistilannetta ja ohjata jatkohoidon kanssa.  Kaikkia vastauksia ei ole meilläkään mutta onneksi on eri tahoja, joita voimme konsultoida ja saada potilaalle ja hänen perheelleen parhaan mahdollisen hoidon. Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin.

Kuin varkain on toukokuu edennyt jo puoleen väliin. Omassa työssäni olen käynyt läpi ns ”kevätkauden” yhteenvetoa. Nyt en tarkoita tällä tekemääni potilastyötä vaan hoitotyön kehittämistä. Kevät kaudella järjestetyt koulutukset alkavat olemaan paketissa. Muutama verkoston koulutuspäivä on vielä luvassa. Omaan hoitotyön kehittämiseen liittyvät isommat projektit on saatu valmiiksi ja on ollut ilahduttavaa huomata, miten hyvin ne on otettu vastaan, on kyse sitten ollut koulutuksista tai verkkokurssista. Koen onnistuneeni kevään koitoksissa ja ne antavat luottamusta myös jatkoon. Olen törmännyt monenlaiseen uuteen asiaan tänä keväänä ja selvinnyt niistä. En toki yksin, vaan olen saanut paljon tukea ja ohjausta sekä neuvoja. Tässäkään kehittämistyössä ei yksin pärjää vaan se vaatii moniammatillista yhteistyötä 😊 Koen olevani onnekas, kun olen saanut sitä tehdä niin hyvien tyyppien kanssa, missään vaiheessa ei ole ollut sellaista oloa, että yksin olisi pitänyt pärjätä. Aina on ollut lähellä niitä ihmisiä, joihin on voinut tukeutua ja kysyä neuvoa 😊. Nyt on hyvä keskittyä kesään, lomaan ja potilastyöhön.

Aurinkoista ja lämmintä toukokuuta Sinulle