Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistot. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. elokuuta 2025

Arabia astioita ja menneiden muistelua

 

Olemme puolisoni kanssa kesän aikana laittaneet pois ylimääräistä tavaraa, jota kotiin aina tuntuu ihmeellisesti kertyvän. Viime päivät olen katsellut keittiön tasolla olevaa rykelmää Arabian Myrna-kahviastiastosta. Kuppeja ja tasseja on kerääntynyt meille molemmille elämän poluilla ja nyt ne odottavat jotain uutta.

Astiastossa yhdistyy niin uutta kuin vanhaakin Myrnaa. Kupit ja tassit ovat kulkeneet meidän isovanhempien tai vanhempien matkassa, osa löytänyt kotinsa meille muuton yhteydessä, ollen osa jonkin toisen suvun tarinaa. Näitäkin astioita ovat pitäneet käsissään monenlaiset ihmiset ja kahviteltu on hyvinä ja ei niin hyvinä aikoina. Voisin kuvitella, että nämä ovat olleet niitä juhla-astioita, joilla pöytä katettu, kun on ollut juhlan aihetta, kuten syntymäpäiviä, ristiäisiä tai hautajaisia. 

Astioiden äärellä on voitu juhlia uutta elämää, on toivotettu uudelle tulokkaalle onnea elämään, mietitty yhdessä keneltä lapsi näyttää ja mitähän piirteitä  hän on perinyt vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan.

Entä sitten se elämänkaaren toinen pää. On muisteltu hautajaisissa kuollutta rakasta, läheistä, perheenjäsentä. On surua, haikeutta mutta mukana on voinut olla myös helpotusta, sairauden kärsimä ja riuduttama läheinen on saanut rauhan. Kupin pintaan on voinut valua kyyneleitä, miten kipeää onkaan, kun on joutunut omasta lapsesta tai puolisosta luopumaan ja hyvästelemään entisen, yhteisen elämän.

Meidän arjessa ja juhlassa kulkee usein monenlaisia esineitä, joiden merkitystä tai kiintymysarvoa tulee harvoin miettineeksi. Asioita tai tavaroita, joiden on aina tottunut siinä olemaan ja niiden merkitystä pysähtyykin ehkä miettimään tarkemmin, jos niistä luopuu tai jokin menee rikki. Niin kuin minä nyt jäin näihin Myrna-astioihin kiinni 😊

Myrnat lähtevät myyntiin ja toivon niille hyvää uutta kotia. Jospa vuosien päästä joku muukin sivelee kuppien pintaa ja miettii näiden kuppien ja tassien syntyperää tai sitä minkälaista matkaa ne ovatkaan mahtaneet tehdä erilaisissa käsissä. Meidän perheessä ne ovat nähneet yhdet häät, rippijuhlat ja kallisarvoisia hetkiä ystävien kanssa kahvitellessa.

Elokuu ja sitä myöden kesä alkaa olemaan lopuillaan ja syksy alkaa. Aiemmin itselleni niin ahdistava vuodenaika on muuttunut toiseksi suosikkivuodenajakseni, kevään rinnalle. Toivotaan kuivaa ja värien kyllästämää syksyä, ihania pakkasaamuja ja kurkien heippahuutoja yli lentäessään.

keskiviikko 12. helmikuuta 2025

Helminä elämän helminauhassa

 

Olen viime päivien aikana pohtinut paljon hammasharjoihin liittyviä ajatuksia. Kyllä, luit oikein, hammasharjoja 😊 Olimme hiljattain kuolleen läheisemme kodissa ja pohdimme puolisoni kanssa mitä kodissa oleville tavaroille tapahtuu. Kävelin asunnossa, joka oli niin hiljainen, molemmat tämän kodin asukkaat olivat nyt poissa. Availimme kaappeja ja ihmettelimme sisältöjä. Kurkkasin vessan peilikaappiin ja siellä ne olivat, hammasharjat mukeissaan.

Tämä näky sai minut pohtimaan, jälleen kerran, elämän merkityksellisyyttä ja kuoleman lopullisuutta. Elämme, toivottavasti oman näköistä elämäämme. Tavarat, joita hankimme kertovat omaa tarinaa elämästämme.

Elämme arkea, olemme läsnä, mukana arjessa, kunnes tulee se päivä, ettemme enää olekaan. Jälkeemme jäävät niinkin arkiset asiat kuin hammasharjat, kammat ja puolikkaat rasvatuubit. Niitä me seuraava sukupolvi sitten ihmettelemme ja mietimme, mitä näille tavaroille teemme.

Näitä hammasharjoja pohtiessani, näin mielessäni, kuinka oma lapseni joskus avaa sen minun vessan peilikaapin oven ja ehkä ihmettelee samaa asiaa. Ihan äsken äiti oli tässä elämässä, kunnes joku päivä on poissa mutta ne kaikki arkiset tavarat ovat siinä, muistuttamassa eletystä elämästä. Herkistyin.

Ajattelin omia edesmenneitä isovanhempiani ja isääni. Koin vahvasti, että siinä kädessä, joka peilikaapin oven nuppiin tarttuu, on mukana monta kättä, monta sukupolvea niin hyvässä kuin pahassakin, omina helminään tässä elämän helminauhassa.

Koen, että tämä pohdiskelu on niin merkityksellistä, että sille on annettava oma aikansa. Sen äärelle on hyvä pysähtyä ja antaa ajatusten ja tunteiden soljua, kokea surua ja myös iloa.

 

 

Sukellus palliatiivisen hoitajan työuraan ja yhteistyöhön

Tällä viikolla olemme viettäneet kansainvälistä palliatiivisen hoidon ja saattohoidon viikkoa. Viikkoon on kuulunut monenlaista tapahtumaa e...