Olen viime päivien aikana pohtinut paljon hammasharjoihin
liittyviä ajatuksia. Kyllä, luit oikein, hammasharjoja 😊
Olimme hiljattain kuolleen läheisemme kodissa ja pohdimme puolisoni kanssa mitä
kodissa oleville tavaroille tapahtuu. Kävelin asunnossa, joka oli niin
hiljainen, molemmat tämän kodin asukkaat olivat nyt poissa. Availimme kaappeja
ja ihmettelimme sisältöjä. Kurkkasin vessan peilikaappiin ja siellä ne olivat,
hammasharjat mukeissaan.
Tämä näky sai minut pohtimaan, jälleen kerran, elämän
merkityksellisyyttä ja kuoleman lopullisuutta. Elämme, toivottavasti oman
näköistä elämäämme. Tavarat, joita hankimme kertovat omaa tarinaa elämästämme.
Elämme arkea, olemme läsnä, mukana arjessa, kunnes tulee se päivä,
ettemme enää olekaan. Jälkeemme jäävät niinkin arkiset asiat kuin hammasharjat,
kammat ja puolikkaat rasvatuubit. Niitä me seuraava sukupolvi sitten
ihmettelemme ja mietimme, mitä näille tavaroille teemme.
Näitä hammasharjoja pohtiessani, näin mielessäni, kuinka oma
lapseni joskus avaa sen minun vessan peilikaapin oven ja ehkä ihmettelee samaa
asiaa. Ihan äsken äiti oli tässä elämässä, kunnes joku päivä on poissa mutta ne
kaikki arkiset tavarat ovat siinä, muistuttamassa eletystä elämästä.
Herkistyin.
Ajattelin omia edesmenneitä isovanhempiani ja isääni. Koin
vahvasti, että siinä kädessä, joka peilikaapin oven nuppiin tarttuu, on mukana
monta kättä, monta sukupolvea niin hyvässä kuin pahassakin, omina helminään
tässä elämän helminauhassa.
Koen, että tämä pohdiskelu on niin merkityksellistä, että
sille on annettava oma aikansa. Sen äärelle on hyvä pysähtyä ja antaa ajatusten
ja tunteiden soljua, kokea surua ja myös iloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti