Vanhuspotilaiden hoidosta

 

Olen törmännyt mediassa useampaan kirjoitukseen siitä, että miten vanhuksia hoidetaan liikaa ja se aiheuttaa pahimmassa tapauksessa vain turhaa kärsimystä. En päässyt lukemaan maksumuurin takia kyseistä artikkelia mutta uskon kyseisessä jutussa olleen samantyyppistä pohdintaa, jota julkisuudessa on käyty. Kukaan ei pysähdy monisairaan, iäkkään potilaan kokonaistilanteen äärelle, vaan jokainen erikoisala tai kohdattu lääkäri keskittyy juuri siinä vaiheessa akuutisti vointiin vaikuttavaan asiaan ja hoitaa sitä.

Itse olen ratkaisukeskeinen tyyppi ja alan heti miettimään, miten näitä tilanteita voitaisiin välttää? Miten pystyttäisiin järjestämään vanhuspotilaiden hoito niin, ettei siitä tulisi turhaa kärsimystä?

Mikä tähän tilanteeseen sitten ajaa?

Viisaammat ihmiset pystyisivät antamaan varmasti fiksumpia analyysejä mutta itse ajattelen kokemuksen kautta tätä asiaa.

Vanhuspotilaiden hoito on pirstaloitunutta? Jos voinnissa tulee erityistä, hakeutuu vanhuspotilas soteasemalle/terveysasemalle lääkärille. Aikaa iäkkään, monisairaan potilaan asioihin voi olla se 20min ja välttämättä vanhuspotilas ei pääse samalle lääkärille uudelleen eli hoidon jatkuvuus kärsii, tuon liian lyhyen vastaanottoajan lisäksi.

Toinen ongelmakohta on se, kun vanhuspotilas ajautuu päivystykseen. Jos kyseessä on esimerkiksi hoitokodissa asuva potilas eikä ole tehty ennakoivaa hoitosuunnitelmaa, ei ole muuta mahdollisuutta kuin lähettää potilas päivystykseen. Päivystyksessä annetaan hoito akuuttiin asiaan ja voidaan kyllä tehdä jatkolähete esimerkiksi kardiologille tai nefrologialle jne. Hoidon jatkuvuutta voidaan saada kyllä sitä kautta mutta uskoisin, että aika usein potilas saa hoidon vaivaan, joka on vienyt päivystykseen. Seuraava hoitokontakti voi olla taas uusi päivystyskäynti, jossa vanhuspotilas saa taas hoitoa samaan tai toiseen vaivaan.

Vanhuspotilas on voinut saada ohjeen päivystyksestä, että arkena tulee hakeutua omaan terveysasemaan/sotekeskukseen, jotta saisi apua ja lisätutkimuksia. Näihin ei kuitenkaan välttämättä hakeuduta. Ajat voivat mennä pitkälle. Ei ole välttämättä taloudellisesti mahdollisuutta. Päivystyskäynti uusine lääkkeineen on voinut tehdä ison loven kuukausituloihin ja taloudellista tilannetta tarvitsee kasvattaa, ennen uusia terveydenhuolto kuluja.

Miten me voisimme sitten muuttaa tätä tilannetta?

Ensimmäisenä ja helpoimpana keinona tulee mieleen hoitotahto.

Jokainen meistä voisi tehdä omaa hoitoa koskevan hoitotahdon. Hoitotahdolla ei voida määrätä itselle hoitoja mutta sen kanssa voidaan rajata niitä. Yleisin paperinen versio ei ole kovin kattava. Tätä hoitotahtoasiaa tulisikin miettiä laajemmin. Haluanko että esimerkiksi infektioitani hoidetaan siinä vaiheessa, jos en enää pysty toimimaan itsenäisesti tai minulla ei ole ymmärrystä tästä maailmasta?

Jos vammautuisin vakavasti onnettomuudessa ja toipumiseni ennuste olisi lohduton, haluaisinko siinä tilanteessa, että minua pidettäisiin keinotekoisesti elossa nesteytyksen ja lääkitysten avulla?

Oletko sinä miettinyt omaa hoitotahtoasi? Missä tilanteessa ja mitä hoitoja toivoisit itse itseltäsi rajattavan? Jos tämä asia tuntuu sinusta aivan liian vaikealta ajatella, niin voisiko kyseessä olla kuitenkin se, ettet ole mahdollisesti miettinyt kuolemaa tai sen ajattelu tuntuu liian vaikealta?

Itse olen yrittänyt tehdä mahdollisimman laajan hoitotahdon ja ajattelen asiaa niin, että jos minulle tapahtuisi jotain, kuten onnettomuus tai parantumaton sairaus, niin läheisteni ei tarvitsisi enää siinä vaikeassa tilanteessa alkaa miettimään, miten minä tai he toivoisivat, että minua hoidetaan. He saisivat keskittyä olemaan minun kanssa ja jättämään jäähyväisiä, ilman miettimistä onko tullut tehtyä oikeita ratkaisuja.

Olen omassa työssäni tavannut sellaisia henkilöitä, joilla esimerkiksi on ollut mielipide mitä sitten tehdään, kun sairauden etenemistä ei voida syövän lääkehoidoilla enää jarruttaa vaan ne joudutaan lopettamaan. He eivät ole halunneet mitään elämää pitkittävää hoitoa, vaan toivoneet, että sallitaan elämän luonnollinen loppu, sallitaan luonnollinen kuolema. Eräs potilas koki, että koska parantumaton syöpäsairaus oli rikkonut kehon, ei hän enää halunnut elää elämää sen kanssa. Elämä oli sen mittainen kuin oli tarkoitettu.

Liian harvoin vanhuspotilaat pääsevät esimerkiksi geriatrin vastaanotolle, jolla olisi paremmin mahdollisuus katsoa potilaan kokonaisuutta. Liian paljon tulee nyt leikkauksia sotealalle ja toimintoja supistetaan. Toivoisin, että nuo päättävässä asemassa olevat tahot pysähtyisivät miettimään, miten ihmisiä hoidetaan ja on vaikea uskoa, että näillä jatkuvilla säästötoimilla oikeasti saadaan säästöjä. Kovin lyhytnäköistä politiikan tekoa, vaikka myönnän etten ole politiikan asiantuntija 😊

Olisi kuitenkin hyvä muistaa, että se miten hoidamme yhteiskunnassa ihmisiä ja erityisesti kuolevia ihmisiä, kertoo se meidän yhteiskunnan arvopohjasta.

Kannattaisiko vanhuspotilaan hoitoon laittaa hieman enemmän panostusta esimerkiksi niille soteasemille? Uskon, että esimerkiksi kotihoidon osalta olemme menossa oikeaan suuntaan. Potilaan tulee vaan ensin päästä kotihoidon lääkärin asiakkaaksi. Hoitokodeissamme mennään koko ajan parempaan suuntaan ennakoivien hoitosuunnitelmien osalta. Toivottavasti tämä trendi tulee osaksi yksityisiin hoivakoteihin myös.

Lopuksi muistuttaisin vielä hoitotahdon tekemisestä, laitan pari linkkiä hoitotahtoihin:

https://thl.fi/aiheet/ikaantyminen/elaman-loppuvaiheen-hoito/hoitotahto

https://muistiliitto.fi/apua-ja-tukea/etuudet-ja-oikeudet/hoitotahto/

https://www.terveyskyla.fi/palliatiivinentalo/palliatiivinen-hoito/hoitotahto