Palliatiivisen hoidon järjestämisestä

 

Olen aiemminkin kirjoittanut palliatiivisen hoidon ja saattohoidon muutoksesta. Miten paljon asiat ovat muuttuneet esimerkiksi kahdessakymmenessä vuodessa. Kuolemasta ei juurikaan puhuttu terveydenhuollossa. Kuolevia potilaita lähetettiin erikoissairaanhoidosta kuntoutumaan perusterveydenhuoltoon, jos näin kärjistetysti voidaan kirjoittaa. Pikkuhiljaa alkoi rummutus saattohoidon puolesta. Entistä enemmän kiinnitettiin huomiota potilaan hyvään oirelievitykseen ja elämänlaadun vaalimiseen sekä potilaan läheisiin, perheeseen ja miten he jaksavat sairauden kanssa. Saattohoidon rummutuksen rinnalle on noussut palliatiivisen hoidon ”hypetys” ja nyt vielä varhaisen palliatiivisen hoidon mahdollisuuksista puhutaan koko ajan enemmän.

Vuonna 2017 julkaistiin suositus palliatiivisen hoidon ja saattohoidon järjestämisestä Suomessa. Linkitän tuon julkaisun tähän seuraavaksi: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/items/f7852699-1534-40ab-bb16-93e06d5f3240

Suositus sai jatkoa loppuraportin muodossa eli vuonna 2019 julkaistiin suositus palliatiivisen hoidon palveluiden tuottamisesta ja laadun parantamisesta Suomessa. Linkitän kyseisen loppuraportin tähän: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/8e3d15c9-77b7-4002-97b7-279cf0b07198/content

2022 julkaistiin Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kansallinen laatusuositus, linkitän sen tähän: https://www.julkari.fi/items/581d8883-7feb-48d8-8b1c-760e5ee1725b

Kyseiset suositukset ovat merkittäviä meidän palliatiivisen hoidon alueella. Ne määrittävät pitkälti sen, miten esimerkiksi palliatiivisen hoidon ”työnjako” määräytyy. Yritän avata tätä hieman ”kansankielellä” koska koen, että tähän liittyy hämmennystä ja pohdintaa, miten asiat olivat ennen niin paljon paremmin. Ehkä ne olivat selkeämpiä (olivatko? 😊) mutta saadaksemme turvattua laadukas palliatiivinen hoito ja saattohoito kaikille Suomalaisille, ovat suositukset ja tehdyt muutokset olleet todella merkittäviä ja tarpeellisia.

Liitän tähän seuraavaksi kuva palliatiivisen hoidon komiportaisesta mallista eli perustason lisäksi malliin kuuluvat A-taso, B-taso ja C-taso.

”Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon järjestämismalli Sosiaali- ja terveysministeriön raporteissa (Saarto ym. 2017, Saarto ym. 2019a, Saarto ym. 2019b) on kuvattu palliatiivisen hoidon ja saattohoidon asiantuntijoiden suositus palliatiivisen hoidon järjestämismalliksi, jonka mukaan Suomeen tulee rakentaa kolmiportainen palliatiivisen hoidon palveluketju turvaamaan tasa-arvoinen ja tarvelähtöinen hoitoon pääsy kaikkialla maassa. Järjestämismallissa palliatiivinen hoito ja saattohoito on jaettu perustason lisäksi kolmeen eri tasoon: A – perustason saattohoidon yksiköt, B – erityistason palliatiivisen hoidon ja saattohoidon yksiköt ja keskukset ja C – vaativan erityistason palliatiiviset keskukset (kuvio 1). Valtaosa potilaista voidaan hoitaa perus- ja A-tasolla, mutta arviolta kolmannes potilaista tarvitsee erityistason (B) tai vaativan erityistason (C) hoitoa”.

Lähteenä olen käyttänyt Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kansallisia laatusuosituksia, joihin on linkki kuvan yläpuolella.

No miten nämä kyseiset suositukset sitten ovat näkyneet käytännössä. No esimerkiksi niin, että aiemmin ennen suosituksia saattohoitopotilaita hoidettiin monenlaisissa yksiköissä. Esimerkiksi Suomessa oli neljä saattohoitokotia, joiden hyvään hoitoon vain osa kuolevista potilaista pääsi.

Kun suositukset tulivat, luonnollisesti myös luokitukset muuttuivat. C-tason yksiköitä ovat yliopistollisten sairaaloiden palliatiiviset keskukset ja näin tämän kuuluukin olla. Kuitenkin muutos näissä erilaisissa, vahvasti saattohoitoa kehittäneissä yksiköissä on ollut valtava. Aiemmin hoidossa on voinut olla todella vaativia saattohoitopotilaita ja heidän perheitään. On totuttu tietyntyyppisen toimintaan. Nyt kun palliatiiviset keskukset ovat järjestäytyneet eri tavalla, ohjautuvat myös potilaat hieman eri tavalla.

Saamme tarjottua palliatiivisen hoidon palveluita entistä paremmin ja esimerkiksi erityyppisiä osastopaikkoja on tarjolla hieman paremmin. Yritän avata tähän tätä hieman. Jos meillä on potilaana nuori äiti tai isä tai kovin runsaasta oirekuormasta kärsivä potilas, on luontevaa järjestää hänen saattohoito yksikössä, jossa hoidetaan näitä kaikkein vaativimpia eli C-tason hoitoa tarvitsevia potilaita. Eli potilaan vaatiman hoidon perusteella heitä voidaan hoitaa B-tasolla tai A-tasolla sekä perustasolla. Tasoja määrittävät monet asiat, ei pelkästään potilaan oireet tai minkälaista hoitoa hän tarvitsee, vaan henkilökunnan osaaminen, konsultaatioiden mahdollisuus jne. Nämä asiat löytyvät yllä olevista linkeistä.

Toivoisin, että näitä asioita avattaisiin enemmän. Miten potilaat ohjautuvat eriyksiköihin, ei ole sattuman kauppaa vaan paikkoja pohditaan tarvelähtöisesti. Kaikki potilaamme eivät tarvitse vaativan erityistason paikkoja, vaan heidän laadukas palliatiivinen hoito ja saattohoito voidaan toteuttaa esimerkiksi asumispalveluyksiköissä, joka voidaan luokitella olevan A-tasoa tai perustasoa. Vaativan erityistason paikkatarpeeseen vaikuttaa esimerkiksi väestöpohja. Miten paljon paikoista ”korvamerkitään” vaativalle erityistasolle ja mitkä A-tasolle. Nämä asiat hämmentävät paitsi hoitohenkilökuntaa niin myös potilaita ja läheisiä. Näiden asioiden kirjoittaminen auki yleisellä tasolla on myös erittäin vaikeaa koska en halua nostaa tähän tiettyä hyvinvointialuetta. Meillä kun on palveluita järjestetty hieman eritavoilla eri hyvinvointialueilla 😊

Eli tarkoitukseni tällä kirjoituksella on se, että nyt kun toiminnat muuttuvat, on muutoksen pohjalla selkeä syy. Ei niinkään ylemmän johdon mielivaltaiset ”hullutukset” vaan potilaslähtöisyys. Eli miten voisimme tarjota parasta mahdollista hoitoa potilaillemme. Miten voisimme turvata esimerkiksi laadukkaan saattohoidon ja hoidon tasalaatuisuuden omalla alueellamme. Jos täytämme vaativan erityistason potilaspaikat perustason tai A-tason potilailla eli heillä, joiden oireet eivät ole niin hankalia tai eivät vaadi vaativan erityistason hoitoa, loppuvat mieltä vaativan erityistason paikat niitä todella tarvitsevilta. Pahimmillaan näitä potilaita hoidetaan päivystyksissä tai erikoissairaanhoidon akuuttiosastoilla. Tämähän ei ole tarkoituksenmukaista. Silloin meidän kuolevat potilaat voivat viedä paikan kipeästi akuuttihoitoa tarvitsevalta potilaalta, eivätkä potilaamme  saa sitä hoitoa, jota he tarvitsevat.

Myllerrystä siis riittää tällä meidän arvokkaalla terveydenhuoltoalalla. Toivoisin, että näitä meille ehkä selkeitä perusasioita muistettaisiin avata enemmän. Voisiko se lisätä ymmärrystä, että miksi tiettyjä muutoksia tehdään ja miksi ne ovat tarpeellisia koska se mikä tässäkin on keskiössä, on potilas ja hänen hyvä hoitonsa.

Näillä hoidon tasoilla ei ole tarkoitus luokitella ihmisiä vaan sitä heidän tarvitsemaa hoitoa. Hoidetaan potilasta sitten missä paikassa vain, tulisi palliatiivisen hoidon olla hyvää, yksilöllistä ja kokonaisvaltaista. Meidän ammattilaisten tulisi pitää potilaista ja perheistä huolta, varmistaa hoidon jatkuvuus, eikä jättää heitä yksin.

Olipa vaikea aihe kirjoittaa. Tästä olisi huomattavasti helpompi puhua 😊 Toivottavasti en johtanut harhaan. Kannattaa tutustua näihin kaikkiin kirjoituksessa oleviin suosituksiin, ehkä tämäkin teksti avautuu sen jälkeen paremmin 😊