Vuonna 2017 julkaistiin
suositus palliatiivisen hoidon ja saattohoidon järjestämisestä Suomessa. Linkitän
tuon julkaisun tähän seuraavaksi: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/items/f7852699-1534-40ab-bb16-93e06d5f3240
Suositus sai
jatkoa loppuraportin muodossa eli vuonna 2019 julkaistiin suositus
palliatiivisen hoidon palveluiden tuottamisesta ja laadun parantamisesta
Suomessa. Linkitän kyseisen loppuraportin tähän: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/8e3d15c9-77b7-4002-97b7-279cf0b07198/content
2022 julkaistiin
Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kansallinen laatusuositus, linkitän sen
tähän: https://www.julkari.fi/items/581d8883-7feb-48d8-8b1c-760e5ee1725b
Kyseiset suositukset
ovat merkittäviä meidän palliatiivisen hoidon alueella. Ne määrittävät pitkälti
sen, miten esimerkiksi palliatiivisen hoidon ”työnjako” määräytyy. Yritän avata
tätä hieman ”kansankielellä” koska koen, että tähän liittyy hämmennystä ja
pohdintaa, miten asiat olivat ennen niin paljon paremmin. Ehkä ne olivat
selkeämpiä (olivatko? 😊)
mutta saadaksemme turvattua laadukas palliatiivinen hoito ja saattohoito
kaikille Suomalaisille, ovat suositukset ja tehdyt muutokset olleet todella
merkittäviä ja tarpeellisia.
Liitän tähän
seuraavaksi kuva palliatiivisen hoidon komiportaisesta mallista eli perustason
lisäksi malliin kuuluvat A-taso, B-taso ja C-taso.
”Palliatiivisen
hoidon ja saattohoidon järjestämismalli Sosiaali- ja terveysministeriön
raporteissa (Saarto ym. 2017, Saarto ym. 2019a, Saarto ym. 2019b) on kuvattu
palliatiivisen hoidon ja saattohoidon asiantuntijoiden suositus palliatiivisen
hoidon järjestämismalliksi, jonka mukaan Suomeen tulee rakentaa kolmiportainen
palliatiivisen hoidon palveluketju turvaamaan tasa-arvoinen ja tarvelähtöinen
hoitoon pääsy kaikkialla maassa. Järjestämismallissa palliatiivinen hoito ja
saattohoito on jaettu perustason lisäksi kolmeen eri tasoon: A – perustason
saattohoidon yksiköt, B – erityistason palliatiivisen hoidon ja saattohoidon
yksiköt ja keskukset ja C – vaativan erityistason palliatiiviset keskukset
(kuvio 1). Valtaosa potilaista voidaan hoitaa perus- ja A-tasolla, mutta
arviolta kolmannes potilaista tarvitsee erityistason (B) tai vaativan
erityistason (C) hoitoa”.
Lähteenä
olen käyttänyt Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kansallisia
laatusuosituksia, joihin on linkki kuvan yläpuolella.
No miten
nämä kyseiset suositukset sitten ovat näkyneet käytännössä. No esimerkiksi
niin, että aiemmin ennen suosituksia saattohoitopotilaita hoidettiin
monenlaisissa yksiköissä. Esimerkiksi Suomessa oli neljä saattohoitokotia,
joiden hyvään hoitoon vain osa kuolevista potilaista pääsi.
Kun
suositukset tulivat, luonnollisesti myös luokitukset muuttuivat. C-tason yksiköitä
ovat yliopistollisten sairaaloiden palliatiiviset keskukset ja näin tämän
kuuluukin olla. Kuitenkin muutos näissä erilaisissa, vahvasti saattohoitoa
kehittäneissä yksiköissä on ollut valtava. Aiemmin hoidossa on voinut olla
todella vaativia saattohoitopotilaita ja heidän perheitään. On totuttu
tietyntyyppisen toimintaan. Nyt kun palliatiiviset keskukset ovat
järjestäytyneet eri tavalla, ohjautuvat myös potilaat hieman eri tavalla.
Saamme tarjottua
palliatiivisen hoidon palveluita entistä paremmin ja esimerkiksi erityyppisiä
osastopaikkoja on tarjolla hieman paremmin. Yritän avata tähän tätä hieman. Jos
meillä on potilaana nuori äiti tai isä tai kovin runsaasta oirekuormasta
kärsivä potilas, on luontevaa järjestää hänen saattohoito yksikössä, jossa
hoidetaan näitä kaikkein vaativimpia eli C-tason hoitoa tarvitsevia potilaita. Eli
potilaan vaatiman hoidon perusteella heitä voidaan hoitaa B-tasolla tai
A-tasolla sekä perustasolla. Tasoja määrittävät monet asiat, ei pelkästään
potilaan oireet tai minkälaista hoitoa hän tarvitsee, vaan henkilökunnan
osaaminen, konsultaatioiden mahdollisuus jne. Nämä asiat löytyvät yllä olevista
linkeistä.
Toivoisin,
että näitä asioita avattaisiin enemmän. Miten potilaat ohjautuvat
eriyksiköihin, ei ole sattuman kauppaa vaan paikkoja pohditaan
tarvelähtöisesti. Kaikki potilaamme eivät tarvitse vaativan erityistason
paikkoja, vaan heidän laadukas palliatiivinen hoito ja saattohoito voidaan
toteuttaa esimerkiksi asumispalveluyksiköissä, joka voidaan luokitella olevan
A-tasoa tai perustasoa. Vaativan erityistason paikkatarpeeseen vaikuttaa
esimerkiksi väestöpohja. Miten paljon paikoista ”korvamerkitään” vaativalle
erityistasolle ja mitkä A-tasolle. Nämä asiat hämmentävät paitsi
hoitohenkilökuntaa niin myös potilaita ja läheisiä. Näiden asioiden
kirjoittaminen auki yleisellä tasolla on myös erittäin vaikeaa koska en halua
nostaa tähän tiettyä hyvinvointialuetta. Meillä kun on palveluita järjestetty
hieman eritavoilla eri hyvinvointialueilla 😊
Eli
tarkoitukseni tällä kirjoituksella on se, että nyt kun toiminnat muuttuvat, on
muutoksen pohjalla selkeä syy. Ei niinkään ylemmän johdon mielivaltaiset ”hullutukset”
vaan potilaslähtöisyys. Eli miten voisimme tarjota parasta mahdollista hoitoa potilaillemme.
Miten voisimme turvata esimerkiksi laadukkaan saattohoidon ja hoidon
tasalaatuisuuden omalla alueellamme. Jos täytämme vaativan erityistason
potilaspaikat perustason tai A-tason potilailla eli heillä, joiden oireet eivät
ole niin hankalia tai eivät vaadi vaativan erityistason hoitoa, loppuvat mieltä
vaativan erityistason paikat niitä todella tarvitsevilta. Pahimmillaan näitä
potilaita hoidetaan päivystyksissä tai erikoissairaanhoidon akuuttiosastoilla. Tämähän
ei ole tarkoituksenmukaista. Silloin meidän kuolevat potilaat voivat viedä
paikan kipeästi akuuttihoitoa tarvitsevalta potilaalta, eivätkä potilaamme saa sitä hoitoa, jota he tarvitsevat.
Myllerrystä
siis riittää tällä meidän arvokkaalla terveydenhuoltoalalla. Toivoisin, että näitä
meille ehkä selkeitä perusasioita muistettaisiin avata enemmän. Voisiko se
lisätä ymmärrystä, että miksi tiettyjä muutoksia tehdään ja miksi ne ovat tarpeellisia
koska se mikä tässäkin on keskiössä, on potilas ja hänen hyvä hoitonsa.
Näillä
hoidon tasoilla ei ole tarkoitus luokitella ihmisiä vaan sitä heidän
tarvitsemaa hoitoa. Hoidetaan potilasta sitten missä paikassa vain, tulisi
palliatiivisen hoidon olla hyvää, yksilöllistä ja kokonaisvaltaista. Meidän
ammattilaisten tulisi pitää potilaista ja perheistä huolta, varmistaa hoidon
jatkuvuus, eikä jättää heitä yksin.
Olipa vaikea
aihe kirjoittaa. Tästä olisi huomattavasti helpompi puhua 😊 Toivottavasti en johtanut
harhaan. Kannattaa tutustua näihin kaikkiin kirjoituksessa oleviin suosituksiin,
ehkä tämäkin teksti avautuu sen jälkeen paremmin 😊
