Kuoleman puheeksi ottaminen, vol2

Edellisessä blogikirjoituksessa kävin läpi aihetta, pitääkö kuolemasta puhua. Palataan vielä tämän aiheen äärelle. Miten kuolema voidaan ottaa puheeksi? Onko siihen olemassa jotain ”helppoa vinkkiä”? 

”En voi ottaa puheeksi kuolemaa, koska potilaani voi ahdistua siitä? ”En halua puhua kuolemasta koska en ole itsekään valmis ajattelemaan, että joskus kuolen”

Tässä muutamia yleisimpiä lauseita, joilla hoitohenkilökunta voi perustella miksi kuolemaa ei oteta puheeksi. On kuitenkin hyvä muistaa, että potilas ahdistuu omasta lähestyvästä kuolemastaan, ei niinkään siitä, että hoitohenkilökunta ottaa kuoleman puheeksi. Voimme olla lievittämässä potilaan kuolemaan liittyviä pelkoja, kun annamme mahdollisuuden ottaa oma lähestyvä kuolema puheeksi. Enemmän potilaan voimavaroja vie se, että koko ajan pelätään, milloin kuolema otetaan puheeksi ja aihetta pitäisi piilotella.

Jollekin omasta lähestyvästä kuolemasta puhuminen käy luontevammin, toinen taas ei halua puhua siitä koskaan. Jos me tätä työtä tekevät ammattilaiset pelkäämme kovin omaa kuolemaa tai emme suostu sitä käsittelemään millään tasolla, emme myöskään uskalla antaa mahdollisuutta potilaillemme puhua siitä. Palliatiivista hoitotyötä ja saattohoitotyötä tekevien ammattilaisten olisikin hyvä edes jollain tasolla käsitellä omaa kuolemaansa. Tähän voi saada apua esimerkiksi työnohjauksesta tai tekemällä valmiiksi oman hoitotahdon tai käymällä läpi läheisten kanssa toiveita ja pelkoja liittyen omaan elämän loppuvaiheeseen.

No onko sellaista ”oikeaa” tapaa ottaa lähestyvä kuolema puheeksi? Olen tylsä ja totean että ei. Olemme yksilöitä, ajattelemme ja käsittelemme asioita eri tavalla eli puheeksi otonkin tulisi olla yksilöllistä, omaamme erilaisia valmiuksia käsitellä asioita. Monesti kysymme potilaita ja heidän läheisiltään, että onko elämän loppuvaiheeseen liittyen pelkoja tai toiveita, joista haluaisi keskustella. Näissä tilanteissa usein keskustellaan myös lähestyvästä kuolemasta, oireista ja läheisten pärjäämisestä, se kun on yleisin huoli kuolevalla ihmisellä. Miten läheiseni pärjäävät, kun minua ei enää ole.

Onko kuolemasta puhuminen sitten meille ammattilaisille helppoa? Ei se ole, jos se muuttuisi kovin kevyeksi asiaksi keskustella, olisi hyvä miettiä pitäisikö tästä työstä pitää taukoa. Jos kuolemasta keskusteleminen kävisi kovin helpoksi, voisimmeko samalla antaa kuvan potilaillemme, että heidän elämä olisi merkityksetöntä, kun sen päättymisestä keskusteleminen olisi meille helppoa?

Monesti potilas saattaa ajatella, että läheiset tietävät toiveeni, esimerkiksi hautajaisten suhteen ja sen vuoksi niistä ei välttämättä keskustella. Olen itse ollut tilanteessa, jossa potilaan ja läheisen kanssa keskustellessa, potilas vastasi kysymykseeni; onko elämän loppuvaiheeseen tai kuolemaan liittyen jotain, josta haluaisitte keskustella? että ei vaimolla ole, kyllä hän tietää mitä minä haluan. Kysyin vaimolta, että onko noin? Tiedätkö sinä? Johon vaimo vastasi, ettei tiedä ja että häntä pelottaa, jos puoliso kuoleekin kotiin, mitä siinä tilanteessa tehdään? Saimme hyvän keskustelun asiasta ja vaimon pelkoja lievennettyä.

Se, että tuohon tilanteeseen päästiin, vaati useamman käynnin ja keskustelun aiheesta. Olin onnekas, kun siihen oli mahdollisuus. Kiireisellä akuuttihoidon osastolla ei tähän tule välttämättä mahdollisuutta tai hoitosuhde voi jäädä kovin kevyeksi, eikä tärkeistä asioista päästä juurikaan keskustelemaan. Välillä myös potilaan voinnissa tapahtuvat muutokset ovat niin akuutteja, että joudumme asioista hyvinkin suoraan keskustelemaan. Tämä voi potilaasta ja läheisestä tuntua kovin rankalta ja ehkä kylmältäkin, joskus aikaa on vain kovin vähän jäljellä.

On hyvä muistaa, että potilas saattaa ottaa vain kerran oman kuolemansa puheeksi ja se voi tulla jossain sivulauseessa. Kuunteletko hoitajana, kun potilaasi kertoo mustikkaretkestä ja käytte keskustelua siitä vai pysähdytkö kuuntelemaan, kun potilaasi kertoo, että jäi lapsille näyttämättä kotimetsän parhaat mustikkapaikat ja nyt kun minua ei enää ensi kesänä ole, en voi niitä heille enää näyttääkään. Olisiko se kohta, jossa voisi ottaa lähestyvän kuoleman puheeksi? Kerroit että et näe enää ensi kesää, onko tämä lähestyvä kuolema asia, josta haluaisit keskustella?

Niin kuin olen jo useasti kirjoittanut, on tämä palliatiivinen hoitotyö hyvinkin sensitiivistä työtä. Se vaatii hoitajalta herkkyyttä ja malttia, että pystytään olemaan hiljaa ja kuuntelemaan mitä potilaamme haluavat meille kertoa.

Mitä ajatuksia aihe herättää? Onko sinulla joku hyvä vinkki aiheeseen? Uskoisin, että otamme kaikki sen mielellämme vastaan 😊

Kuin varkain on tammikuu kääntynyt jo yli puolenvälin. Kohta alamme lähestymään minun suosikki vuodenaikaa, kevättä. Nautitaan kuitenkin vielä talvesta ja ehkä sitä luntakin vielä saataisiin.