Isänpäivä

Tänään vietetään isänpäivää ja haluankin toivottaa oikein hyvää isänpäivää kaikille iseille. Omalle isälle lähtee halit sinne jonnekin. Isäni kuoli reilu 10 vuotta sitten. Aina joskus sitä miettii minkälaista olisi ollut, jos isäni elämä olisi mennyt eri tavalla, ilman alkoholismia. Isäni oli mitä rakastavin isä, jaksoi loputtomasti touhuta meidän lasten kanssa. Muistan vieläkin miltä isän parransänkinen poski tuntui omaa poskeani vasten, loputtoman ison sylin ja kannustuksen elämässä. Toki hänessä oli myös tämä toinen puoli, mutta sitä en tänään halua muistella. Mieluimmin muistelen niitä hyviä asioita, joita häneltä tähän elämäni reppuun sain.

Mitä asioita sitten mielestäni olen isältäni saanut? Kiltteyden ja lempeyden sekä hyvän huumorintajun. Isä oli kova nauramaan ja äärettömän hyvä puhumaan. Puhelahjat jos mitkä olivat hänellä hyvät, ehkä niistä jotain tarttui minullekin 😊

Työssäni tapaan paljon myös isejä, ukkeja pappoja ja isäpuolia. Osa näistä miehistä ei ole oikein koskaan osannut puhua tunteistaan vaan se rakkaus ja välittäminen on näytetty teoilla. Perheen naisilla on aina ollut autot huollettuna, toimivat kodinkoneet ja lamput. Tiedätte varmasti tyypin 😊 Mitäs sitten kun näiden miesten tytär tai vaimo sairastuukin parantumattomasti? Usein he ovat niitä miehiä, jotka eivät välttämättä tule mukaan vastaanotolle tai jos tulevat, he jäävät istumaan huoneen perälle. Takki jää päälle, lippis on kädessä ja ovat hiljaa. Antaa noiden naisten puhua. Jään usein katsomaan näitä miehiä, isejä, puolisoita. Kun puhutaan sairaudesta ja sen parantumattomasta luonteesta, näkee miten vaikeaa on miehellä olla.

Ollaankin sellaisen asian äärellä, jota ei voikaan mies korjata. Ei voinutkaan suojella omaa tytärtä tai puolisoa, ollaan sen väistämättömän asian edessä, että yksi elämän naisista kuolee. Mies on voinut ajatella, että hänhän täältä ensin lähtee. Naiset kyllä pärjäävät mutta hän ei ole voinut ajatellakaan, että miten elämä jatkuisi ilman näitä hänen elämänsä naisia.

Usein näillä vastaanotoilla voi vaimo puhua miehen puolesta, kertoa miltä hänestä tuntuu mutta kun pyytää miestä itseään kertomaan, voi hän kertoa, että asia on juuri niin kuin vaimo sanoi. Kun mieheltä kysyy uudelleen, että kertoisitko kuitenkin itse mitä ajattelet ja mitä tuntemuksia asia herättää, tuleekin hiljaisuus, olan kohautus ja ne kyyneleet.

Suunnaton suru, hätäännys ja avuttomuus sairauden edessä.

Tunteita voi olla vaikeaa sanoittaa.

Aika pysähtyy. Huoneessa on hiljaista.

Itkettää. Tavoitettiin jotain arvokasta.

Laitan tähän loppuun Tommy Tabermannin kirjoittaman runon, jonka jaoin isäni kuoleman jälkeen somessa:

Omenankukka kukkii nopeasti ja varisee vähästäkin, ei kestä tuulta, ei kovaa kättä.

Omenankukka ei olisi kaunis ja kaivattu jos se kukkisi pitkään eikä piittaisi mistään mitään.

Omenankukan kaltaiset ihmiset ovat parhaita ihmisiä ja ne tuuli vie ensin mennessään.

Oikein mukavaa isänpäivää kaikenlaisille iseille, ukeille, papoille ja faijoille.

  

Pyhäinpäivän ajatuksia

Tänään vietetään pyhäinpäivää. Tämä päivä virittää mieleeni herkkyyden ja surun tunteetkin ovat enemmän pinnalla kuin normaalisti lauantaisin. Ajatukset ovat viivähtäneet kuolleissa läheisissä, perheenjäsenissä. Erityisesti siskossani. On ikävä. Olisi ihana päästä juttelemaan, kuulla ääni, naurun räkätys ja katsoa miten tuuli tarttuisi pitkiin hiuksiin. Halata ja kertoa miten ollaan pärjätty.

Suru on moniulotteista. Senkin kokeminen on yksilöllistä. Välillä se tuntuu voimakkaammin, välillä sen olemassaoloa tuskin muistaa. Pitkä matka on surun ja sen työstämisen kanssa kuljettu. Alkuun kärsin viivästyneestä surureaktiosta ja oikeastaan rakkaan ukkini kuoleman myötä, pääsin siskoni kuoleman aiheuttamaan suruun niin sanotusti kiinni. Ajan kanssa surun mukanaan tuomat tunteet ovat muuttuneet lempeämmiksi. Suru ei pakota polvilleen vaan kulkee mukana matkassa, ei kuitenkaan tukehduttaen vaan ehkä ennemmin lempeästi keinuen kehossa, muistoissa ja ajatuksissa.

Niin kuin aiemminkin olen kirjoittanut, niin itselleni käänteentekevä oivallus surutyössäni oli se, kun ymmärsin etten tule tässä koskaan valmiiksi. Suru ei ole asia jonka mielessäni työstän ja sen jälkeen se häviää lopuksi elämää pois. Jos siskoni kuolema oli elämässäni niin järisyttävä asia, että elämä oikeastaan jakautuu kahteen eri vaiheeseen, elämä ennen siskon kuolemaa ja elämä sen jälkeen, niin miten voisinkaan tulla valmiiksi? Mutta kuten yllä kirjoitin, suru on muuttanut muotoaan, lempeämpään ja lohdullisempaan suuntaan.  Sain kuitenkin apua omassa surussani ja siksi haluan linkata tähän mieli.fi sivuston yhteystiedot, ethän jää ajatustesi kanssa yksin. https://mieli.fi/

Tänään kun on tullut muisteltua rakkaita läheisiä, on tullut myös muisteltua myös erilaisista syistä sammuneita tai loppuneita ihmissuhteita. Osa ihmisistä vain piipahtaa elämässä, osa kulkee matkassa pidempään kunnes jatkavat taas omia teitään. Hyviä muistoja ja naurua. Kiitollisuutta siitä, että olemme saaneet jakaa hetken samaa matkaa.

Mitä ajatuksia pyhäinpäivä sinulle tuo? Minkälaisia ajatuksia omat surun tunteet herättää? Kävitkö sytyttämässä kynttilän haudoille? Itse sytytin kynttilät pihan lyhtyihin. Ei tule niinkään mentyä haudoille, osalla rakkaista ei sellaisia edes ole vaan tuhkat on siroteltu niille erikseen järjestetyille paikoille. Muistella kun voi mielestäni missä vain.

Siskolle ja muille rakkaille lähtee ajatuksia pimenevään iltaan. Toivottavasti joskus vielä kohdataan.

Toivon sinulle tähän iltaan lempeitä ajatuksia.