Erilaisten tunteiden tarttuminen herättää meissä erilaisia reaktioita. Positiivisista tunteista saa itsekin hyvää mieltä ja energiaa. Toisen ihmisen surun tunne voi herättää itsessä myötätuntoa ja empatiaa, surun tunteen lisäksi. Harmittavasti myös negatiiviset tunteet tarttuvat, kuten kiukku ja viha.
Meidän työssä
altistumme erilaisille tunteille ja tunnereaktioille päivittäin. Olen aiemmassa
blogikirjoituksessani (hiljaisii heroksii) jo käynytkin läpi samaa asiaa. Työpäivän
aikana tunteet voivat vaihdella kovinkin. Miten sitten saada tätä tunnetyötä
jotenkin edes hallittua? Välillä se on vaikeaa. pitää oikein keskittyä ja vetää
henkeä, että rauhoittuu kun on menossa tapaamaan potilasta ja perhettä. Ettei
veisi tapaamiseen mennessään omia tunteita tai omia tarpeitaan.
Välillä on pitänyt
nojata otsaa potilashuoneen ovea vasten ja hengittää syvään. Ei ole kiire, ei
ole kiire. Minulla on aikaa pysähtyä juuri tämän potilaan ja läheisten äärelle
ja sen jälkeen astua ovesta sisään.
Miten sitten
käsitellä kiukkua ja vihaa. Nuo tunteet ovat siitä harmittavaisia, että ne
tarttuvat niin kovin herkästi. Kun on joutunut rähjäyksen kohteeksi, olisi
helppo itsekin rähjätä. Kiroilla. Huutaa. Puhua rumasti.
Tuleeko sitä tehtyä,
no ei tietenkään. Sitä joutuu kuitenkin tekemään itsensä kanssa töitä, ettei
lähde tartuttamaan kiukkua tai vihaa itse eteenpäin. Ettei tulisi rähjättyä
kaupankassan perehtyjälle tai omille perheenjäsenille mitättömistä asioista
(vaikka taitaa olla inhimillistä, että näin välillä tapahtuu).
Mitä sitten tehdä erilaisille tunteille, jotka tarttuvat? Jokaisella taitaa olla ne omat keinot niiden purkamiseen. Tänään purin itse tunteita kotimatkalla autossa huudattamalla musiikkia kovaa ja päästelemällä ärräpäitä 😊 Onneksi autossa on vakionopeudensäädin, niin ei tule kuitenkaan kaahattua.
Ilman tunteita ei
tätä arvokasta työtä voi kuitenkaan tehdä. Miten säilyttää työssä tarvittava
herkkyys mutta myös suojata omia tunteitaan, omaa tilaansa?
Linkitän tähän
Mieli.fi sivustolta tunteista ja tunnetaidoista mielenkiintoista tietoa:
https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/tunteet-ja-tunnetaidot/
Hankalina päivinä
korostuu se, että työstä ja sen mukanaan tuomia tunteita on hyvä pyrkiä
purkamaan pois. Jokaisella taitaa olla siihen omat konstit. Itsellä parhaiten
toimii koiralenkit, murun kainaloon kaivautuminen tai tanssitunnit.
Oletko huomannut tunteiden tarttumista? Miten purat tunnekuormaa itseltäsi pois?
Heinäkuu alkaa kääntymään loppupuolelle (miten voi jo olla :)) Olen nauttinut kovin kesästä, lämmöstä ja auringosta. Toivottavasti myös sinä olet pystynyt nauttimaan kesäkeleistä edes hieman.