Lukijat

sunnuntai 4. elokuuta 2024

Asioiden hoitamisesta muutama sana


Viime kirjoituksessa käsiteltiin hoitotahtoa ja sivuttiin samalla tärkeistä asioista puhumista. Puhumista vaiko enneminkin asioiden järjestelemistä läheisensä kanssa? Oikeastaanhan nämä seuraavat asiat ovat sellaisia, joista meidän kaikkien olisi hyvä puhua ja ennen kaikkea järjestellä edes osittain valmiiksi läheistemme kanssa.

Jos joutuisin osastolle, enkä pääsisi käymään kotonani, kuka olisi se läheinen, joka voisi hakea kotoani postini? Tai jos pääsisin toipilaana kotiin, voisiko joku läheinen auttaa minua asioinneissa eli kauppa-asioissa tai käymään puolestani apteekissa. Jos sairastaa etenevää, parantumatonta sairautta voi joutua miettimään läheistensä kanssa esimerkiksi edunvalvontaan liittyviä asioita. DVV:n sivuilta löytyy lisää tietoa edunvalvonnasta:

https://dvv.fi/edunvalvonta-ja-toisen-asioiden-hoitaminen

Tekemällä edunvalvontavaltuutuksen läheisen kanssa, se ei vielä tarkoita sitä, että läheinen pystyisi hoitamaan puolestasi tärkeitä asioita. Edunvalvontavaltuutuksen voi tehdä valmiiksi. Sitten kun/jos tilanne sitä vaatii, niin valtuutukseen haetaan mukaan lääkärin lausunto ja nämä toimitetaan DVV:n edunvalvontavaltuutuksen vahvistamiseksi. Käsittelyaika on tällä hetkellä 2-3kuukautta. Kannattaa tutustua yllä olevaan linkkiin, sieltä löytyy kattavasti ja tarkemmin tietoa edunvalvontavaltuutuksesta, kuin mitä minä tässä käyn läpi.

Yleisin huoli liittyy usein laskujen maksuun ja siihen, miten niitä hoitaa, jos ei itse ole siihen kykeneväinen. Moni sopiikin ajan pankkiin ja järjestää läheiselleen/edunvalvojalleen valtuuden hoitaa esimerkiksi laskujen maksuja jos itse on siihen kykenemätön, vaikka muistisairauden tai aivokasvaimen vuoksi (tästä järjestelystä saat tarkempaa tietoa omasta pankistasi).

Kevyempiä tapoja kuin edunvalvontavaltuutus on antaa valtuudet Suomi.fi palvelussa läheiselleen. Näin esimerkiksi iäkkäiden vanhempien apuna voi olla kela-asioinneissa tai saa tärkeää tietoa läheisensä voinnista, kun pääsee lukemaan Kanta.fi kirjaukset.

Testamenttiasioita on hyvä laittaa jo hyvissä ajoin kuntoon, erityisesti sen merkitys korostuu silloin, jos ihminen on yksin eli ei ole ketään perijää. Tällöin olisi hyvä miettiä, että onko jokin taho tai läheinen, jolle haluaa perintöä jättää. Samalla voi määrittää, mitä haluaa omille tavaroilleen tapahtuvan. Onko joku läheinen, jolle haluaa lahjoittaa korunsa tai hyväntekeväisyysjärjestö, jolle haluaa jättää asuntonsa perinnöksi. Aina välillä tapaa ihmisiä, jotka olisivat halunneet jättää perintöä ihmiselle, joka on ollut elämässä apuna mutta ei ole saanut tätä aikaiseksi tehtyä. Jos sairastaa nopeasti etenevää sairautta ja aikaa on rajallisesti, ei välttämättä ehdi tai ei ole enää voimia lakimiehen kanssa tehdä testamenttia ja tämä voi aiheuttaa ahdistuneisuutta ja lisästressiä elämän viimeisillä hetkillä.

Elämässä voi olla useita asioita, jotka ovat kesken, kun vakava sairaus yllättää. Harva meistä elää elämäänsä niin, ettei asioita olisi kesken. Voi olla juuri saatu uusi opiskelupaikka, oman yrityksen asiat tai perheeseen liittyviä asioita, kuten avioero. Välillä tätä työtä tehdessä omakin sydän suree, kun perhe, joka on täynnä elämää, unelmia ja tulevaisuuden suunnitelmia joutuukin kohtaamaan sen nurjan puolen. Voidaan joutua luopumaan monesta asiasta rakkaan läheisen lisäksi, yhteisestä kodista, unelmista ja arjesta.

Näistä asioista saa lisätietoa myös sosiaalityöntekijältä. He ovatkin yksi korvaamattomimmista yhteistyötahoista, joiden kanssa tätä työtä teemme. Monelle on sairastumisen myötä tullut taloudellisia huolia. Välttämättä ei ole tietoa esimerkiksi eläkkeensaajan hoitotuen mahdollisuudesta, omaishoitajuuteen tai sosiaalietuuksiin liittyvistä asioita.

Eläkettä saavan hoitotuesta löydät lisää tietoa täältä: https://www.kela.fi/elaketta-saavan-hoitotuki

Omaishoitajuudesta löydät lisää tietoa täältä: https://www.suomi.fi/oppaat/omaishoito?gad_source=1&gclid=Cj0KCQjwzby1BhCQARIsAJ_0t5Pp_FDowzr3nk-rMqKhT_xn844x5sh52fcrc3_pqChl4g3iWs1yiqgaAvqIEALw_wcB

Palliatiivinen hoitotyö on usein asioiden ennakointia, on kyse sitten fyysistä oireista tai potilaan ja perheen jaksamisesta tai elämän loppuvaiheen hoidosta. Nämä asiat ja niiden läpikäyminen on yksi olennainen osa työtämme. Kokemukseni mukaan se helpottaa, kun näitä tärkeitä asioita on hoidettu kuntoon. Saadaan keskittyä elämän hyvään puoleen, viettää aikaa perheen kanssa. Puuhastella yhdessä tai tehdä niitä itselle ja läheiselle mieluisia asioita.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuoleminen, mitä siinä tapahtuu?

Kuoleminen, mitä siinä tapahtuu? Olen kirjoittanut blogiini aika paljon kuolemasta ja edelleen jatkan samalla aiheella. Onhan tämä toki blog...